perjantai 29. heinäkuuta 2016

Arvosta Sitä, Mistä Olet Tullut



Ciao !

Varsinkin viime aikoina on tullut paljon pohdittua ja mietittyä elämää ja mitä siltä haluan. Elämänasenteeni on se, että on elettävä tässä hetkessä, pidettävä silmällä tulevaisuutta ja menneisyys on vain kokonaisuus kokemuksistamme, jotka ovat johtaneet siihen, mitä olemme tänä päivänä. 

Tänään treenatessani salilla, mulla iski sellainen erikoinen, ehkä autuas ja todella kiitollinen fiilis. Mietin paljon, mitä elämässäni onkaan jo ehtinyt tapahtunut, mitä kaikkea on tullut koettua ja sitä, miten kaikesta huolimatta olen pystyssä. Olen hengissä. Kaikesta ole selvinnyt. Voin sanoa olevani ylpeä itsestäni.


Jos mietin 15-vuotiasta minää, hän ei ikinä missään maailmassa uskoisi, että olisin koskaan voinut olla henkisesti tai muutenkaan elämässäni siinä pisteessä, missä olen tänään. 15-vuotias CC ei tiennyt mitä itsevarmuus on, itsetuntokin oli pohjilla. Hän ei osannut kuvitella, että kukaan miespuolinen henkilö koskaan kiinnostuisi hänestä. 15-vuotias CC ei ikinä voisi uskoa, että pitäisi itseään joku päivä kauniina ja seksikkäänä. Hän ei ikinä uskoisi, että olisi joku päivä muille mahdollisesti inspiraationa tai saati, että häntä seuraisi tuhannet ihmiset somessa. 15-vuotias CC oli vetäytyvä, omissa oloissaan viihtyvä tytteli, joka vaan toivoi, että olisi saanut muiden hyväksyntää. Että olisi ollut iso kaveriporukka ympärillä. Toivoi, että olisi ollut suosittu; toivoi, että ihmiset huomaisivat hänet. Todellisuudessa hän oli sisältä niin hukassa, ettei tiennyt mitä todella halusi. Ennen kaikkea hän ei tiennyt mitä todella tarvitsi.

Musta on hassua, miten ihmiset saattavat välillä keskittyä liikaa siihen, mitä heillä ei ole tai mitä heillä on vielä saavuttamatta. Ollaan tyytymättömiä ja petytään, mikäli ensimmäisellä kerralla asiat eivät mene odotusten mukaisesti. Luovutetaan ennen kuin ollaan todella yritetty tai ei välttämättä edes yritetä, sillä pelätään epäonnistumista. Mietitään liikaa, mitä muut ajattelevat. Tällainen ajatusmaailma luo onnettomia, tyytymättömiä ihmisiä. Negatiivisia ja kateellisia mieliä. Ihmisiä, jotka rypevät omassa tai muiden säälissä. Ihmisiä, jotka hukkuvat siihen, että on pakko saada lisää ja lisää ja kuin se jotenkin määrittelisi, mitä onni on.


Haluaisin, että jokainen miettisi nyt, mistä sitä onkaan tultu ja ottaisi hetken itselleen ollakseen kiitollisia siitä, mitä olemme tänä päivänä. Kiitollisia siitä, mitä meillä jo on. Kiitollisia siitä, että olemme ! Haluaisin, että jokainen miettii hetken elämänsä vastoinkäymisiä ja toteaa, että hitto ! Tässä sitä edelleen ollaan, hengissä. Jokaisella meistä on varmasti ollut omat heikot hetkemme ja olemme ajatelleet, ettemme selviä ko. tilanteesta/hetkestä. Well, guess what, voin taata, ettei ole mitään mistä ei selviä ! Se vaatii vain sisua, omaa mielenvoimaa sekä välillä enemmän tai vähemmän aikaa. 

Ajatusmaailmaani kuuluu myös se, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Taas mä jankutan tätä, mutta kaikki tapahtuu syystä. Tää filisofia on pitänyt mut pystyssä, sekä auttanut mua monissa tilanteissa. Se auttaa ymmärtämään sen, ettei saa jäädä liikaa miettimään, mitä olisi voinut tapahtua tai mitä olisi voinut tehdä toisin. Sellainen vain syö sisältä ! Tää filosofia auttaa pohtimaan syy- ja seuraussuhteita. Mitkä asiat johtivat tähän tilanteeseen, mitä voin siitä oppia ja miten voin toimia ensi kerralla ehkä toisin.

Kukaan ei ole täydellinen eikä tule koskaan olemaan. Jokainen tulee tekemään virheitä enemmän tai vähemmän. Se on sitten vain itsestä kiinni ottaako opikseen virheistään ja pystyykö kääntämään huonon hyväksi. Jotkut virheemme tapahtuvat myös syystä ! Vaikka hassulta kuulostaakin. Virheiden tekemistä ei kannata pelätä. Välillä meidän on oikeasti tehtävä isojakin virheitä oppiaksemme isoja opetuksia.


Palataanpa nyt takaisin alkulöpinääni minusta. Niinkuin sanoin, 15-vuotias minä ei todellakaan tiennyt, mitä todella tarvitsi. Hän uskoi. että hakemalla muiden hyväksyntää, tekisi hänet onnelliseksi. Monta vuotta vierähtikin niin, että hain hyväksyntää monella eri tapaa ja huomiota alkoikin sataa hurjasti. Kavereita ja tuttuja oli yhtäkkiä todella paljon. Jollain tapaa itsevarmuuskin nousi ehkä liikaakin tai ainakin uskoin olevani itsevarma. Sekosin miehiltä saamastani huomiosta. Kaikki noi asiat tuntuivat aina hetken aikaa hyvältä, mutta jotain silti puuttui. Hain ja tein kaikkia asioita, joiden luulin tekevän musta onnellisen, mutta en tiennyt, että se, mitä todella etsin, löytyi jo mun sisältä. En vaan osannut nähdä sitä. Ainoa asia, mitä todella tarvitsin, oli oma itseni. Sen, että löytäisin todella minut ja hyväksyisin itseni sellaisena kuin todella olen sekä eläisin elämääni itseni vuoksi.


Joten kyllä, olen ylpeä itsestäni. Olen saavuttanut jo enemmän kuin mitä 15-vuotiaana olisin koskaan voinut uskoa ja kuvitella. Kaikki virheeni ja kokemukseni ovat olleet auttamassa löytämään itseäni sekä rakentamassa minua. Voin sanoa ylpeästi olevani yksi niistä ihmisistä, jotka ottavat opiksi virheistään ennemmin tai myöhemmin. Ei kaikki tekoni tietenkään ole ylpeyden aiheita, mutta what is done is done eikä niitä pitäisi jäädä sen enempää murehtimaan. Niinkuin sanoin, ain't nobody perfect. Yksittäiset asiat eivät määrittele sitä kuka olet.

Se, että välillä miettii mistä tähän pisteeseen on tultu, auttaa oikeasti elämään onnellisempaa elämää. Myöskin se, että välillä pohtii, mistä voi olla ja mistä onkin kiitollinen elämässä, voi shiftata moodiasi ihan hurjasti ! Ja lupaan, lista asioista, joista voi olla kiitollinen on loppumaton. On paljon ja itse asiassa liikaakin asioita, joita otamme joka päivä itsestäänselvyytenä. 

Eipä tähän väliin muuta kuin rauhaa ja rakkautta.

Ihanaa viikonloppua kaikille !

xx CC








maanantai 25. heinäkuuta 2016

"Miksetsä Opiskele Itelles Kunnon Ammattia ?!"



Heipsan !

Opiskeluni, tai oikeastaan opiskelemattomuuteni, on yksi aiheista, jonka olen huomannut puhuttavan ihmisiä enemmän tai vähemmän. Kovin monikin tuntuu olevan huolissaan siitä muun muassa, kuinka heitän itseäni hukkaan tai kuinka mun pitäisi hankkia "kunnon ammatti" tai jopa esittävät kuinka en tule koskaan saamaan "hyvää" työpaikkaa.

Haluaisin tässä kohtaa esittää seuraajilleni (kyllä, teille huolestuneille ja epäilijöille myös) muutaman kysymyksen:

- Suoriuduitko peruskoulusta kaikin puolin hyvin arvosanoin ?
- Panostitko todella koulunkäyntiin ?
- Oletko tyytyväinen suorituksiisi ?
- Oletko valinnut mielestäsi oikean ammattin ?
- Opiskeletko tai teetkö työksesi juuri sitä, mitä todella haluat tehdä ?
- Oletko onnellinen ?


Voin itse sanoa suoriutuneeni peruskoulusta sekä lukiosta varsin hyvin. Itse asiassa varmaan paremmin kuin enemmistö suomalaisista. Yhdeksännen luokan todistuksessani oli ainoastaan yksi 8, loput ysejä ja kymppejä. Keskiarvo oli 9,6 lukuaineissa. Olin se lapsi, jota kiusattiin hyvistä arvosanoista sekä kärsi siitä, että olin tiedonjanoinen ja halusin saavuttaa hyviä arvosanoja. Se vaati multa enemmän vapaa-aikaa, sillä tein aina läksyni, monesti ylimääräistäkin. Luin kokeisiin aina hyvissä ajoin ja panostin siihen, että varmasti ymmärsin opiskelemani asian sen sijaan, että olisin yrittänyt opiskella asioita ulkoa. Olin se fiksu lapsi, jolla ei ollut hirveästi kavereita ja ystäviä. Olin itse asiassa myös se todella ujo ja arka, vetäytyvä, piilossa oleva persoona.

Mielestäni jokaisella on ja oli ainekset olla hyvä koulussa. Totta kai mielenkiinnot vaihtelevat, toiset ovat parempia lukuaineissa, toiset taiteellisissa aineissa. Nuorena on myös paljon häiriötekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa koulunkäyntiin negatiivisesti: murrosikä, seksuaalisuus, tupakointi, alkoholi, sääntöjen rikkominen. Toki myös kiusaamiset, perheasiat yms. saattavat vaikuttaa negatiivisesti. Törmäsin itse paljon siihen, että ei ollut "coolia" olla hyvä koulussa sekä rajoja piti oikein testailla hölmöilemällä, käymällä opettajien hermoille tai muuten vaan häiriköimällä. Musta tuntuu, että jopa pelättiin panostaa koulunkäyntiin kiusaamisen takia, mikä myöskin on todella surullista. Eihän sitä todellakaan ole kiva tulla leimatuksi nörtiksi, tylsimykseksi tai no laiffiksi. 


Voisin melkein sanoa, että ne, jotka eivät olleet hyviä koulussa, vaikka olisivat voineetkin olla (erityisesti edellisessä kappaleessa mainitsemani koulunkävijätyypit), ovat niitä, ketkä todella heittivät itseään ja mahdollisuutensa hukkaan. En usko, että siitä on kenelläkään ollut oikeasti haittaa olla hyvä koulussa, vaikkei suurimmalla osalla tiedosta tekisikään koskaan mitään. Joten "ei vaan kiinnostanu tai jaksanu" ovat mielestäni erittäin huonoja tekosyitä. Ei ole myöskään tarkoitus dissata, asiat ovat usein monimutkaisempia, mutta tämä on minun yleinen mielipiteeni asiasta. Sekin on asia erikseen, jos on päätynyt juuri siihen, mitä haluaa tehdä, eikä ole ollut tarvetta olla hyvä koulussa. Älkää toki ottako liian kirjaimellisesti kaikkea.

 Meillä kotona oli tärkeää, että kouluasiat suoritettiin ensin ja hyvin, sitten tulivat vasta hupi, harrastukset sekä kaverit. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani kannustivat minua olemaan hyvä koulussa sekä pitivät niin sanotusti "hihnassa" eli eivät antaneet minun juoksennella tuolla kaupungilla milloin ja miten sattuu, oman mieleni mukaan. Olen myös erittäin kiitollinen siitä kurista, joka minulle asetettiin: läksyt ja koulu ensin, sitten kaverit ja muu. Don't get me wrong, ei meillä kuitenkaan ollut ihan kuin armeijassa, mutta uskon kurin olleen varmasti kovempi kuin monessa perheessä.

Mitä tulee siihen, miksi en hyvästä koulumenestyksestäni huolimatta ole päätynyt opiskelemaan mitään, onkin oma monimutkaisempi kuvionsa, josta voisi melkein kirjoittaa oman romaaninsa. Mutta tiedättekö oikeastaan, miten kyllästynyt olen kuulemaan siitä, kuinka olisin päässyt ihan mihin tahansa yliopistoon opiskelemaan ? Kuinka olisin voinut saada hyväpalkkaisen "arvostettavan" ammatin ja menestyä alassa kuin alassa ? Kuinka kyllästynyt olen kuuntelemaan mäkättelijöiden itkua siitä, miten hukkaan olen heittänyt itseni ? Se ei ole sitä, mitä itse haluan. Se ei ole minua varten. Joten kiitos, mutta ei kiitos. Huolenaiheenne ovat ihan turhia !

 
Vaikka juuri kerroinkin olevani kiitollinen siitä, että vanhempani pitivät huolen siitä, että olin hyvä koulussa, unohtivat he kannustaa minua sen ohella pyrkimään kohti sitä ammattia ja alaa, mitä itse haluan. Niin kauas kuin muistan en saanut oikein olla oma itseni. Päähäni syötettiin, että lääkis, oikis ja kauppis olivat ainoat hyvät ja kunnialliset koulut, joihin minun tuli tähdätä. Mikä tahansa muu  "ala-arvoisempi" ala tai ammatti olisi ollut jotenkin häpeäksi, "ethän sä nyt roskakuskiksi halua." Mulle asetettiin ihan hirveän korkeat ja suuret odotukset, joista poikkeamalla minun annettiin ymmärtää, että olisin ollut jotenkin huonompi ihmisenä, huonompi tyttärenä, etten olisi mitään. Että olisin ollut hirveä pettymys.

Seuraavan sanaisen arkun haluaisinkin avata ihmisille:

Ei ole häpeä olla hyvä. Ei ole myöskään häpeä myöntää olevansa hyvä jossain ja ylpeä siitä. Ei ole häpeä olla oma itsensä. Ei ole häpeä toteuttaa omia unelmiaan ja omia tavoitteitaan. Ei ole häpeä, mikäli et ole löytänyt vielä omaa tietäsi. Ei ole häpeä, vaikka olisitkin väärällä tiellä. Koskaan ei ole myöhäistä muuttaa asioiden kulkua ja elämän suuntaa. Tee sitä, mikä tekee Sinut onnelliseksi. Elä elämääsi itsesi, ei muiden odotuksien vuoksi. Kannusta muita tuomaan parhaat puolensa esille. Kannusta muita olemaan omia itsejään. Arvosta erilaisuutta. Ei ole häpeä olla erilainen. Älä anna muiden määritellä Sinulle kuinka Sinun pitäisi elää elämääsi. Älä anna muiden määritellä, mitä menestys on Sinulle. Älä anna muiden määritellä, mikä on "hyvä" työpaikka. Ennen kaikkea, älä anna muiden määritellä, mikä tekee Sinut onnelliseksi.

Kuka tahansa voi olla ihan mitä vaa haluaakaan olla. Keskitytään rakentamaan omia elämiämme polkematta muita.


Viimiset kolme ja erityisesti viimeinen vuosi on ollut melkoista vuoristorataa ja olen ollut hyvinkin hukassa itseni kanssa. Varsinkin, kun pääsin muuttamaan pois kotoa ja irtautumaan kahleistani siellä, sekosin vapaudesta. Sen tiedän kuitenkin, että kaikki kokemukseni ovat olleet rakentamassa mua, opettamassa mua, johdattamassa mua oikealle tielle. Olen joutunut kokemaan aika rankkojakin asioita vain oppiakseni todella arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Oppiakseni todella tuntemaan itseni. Olen edelleen löytämässä itseäni ja se tie on muotoutumassa minulle. Mun tielle ei ole kuulunut vielä opiskelu ja olen iloinen siitä, etten ole lähtenyt opiskelemaan mitään, mitä en todella halua opiskella ! Mulla alkaa olla visio päässäni siitä, mitä todella haluan elämältä ja mitä haluan tehdä.

Tiedän, että mulla on tarkoitus. Tiedän, että tulen tekemään vielä jotain merkittävää. Oli se ihmisten silmissä pientä tai suurta. Mä tiedän, että tulen olemaan vielä menestyksekäs ja onnellinen sillä tiellä, jolle lopulta lähden. Eikä se mua haittaakaan, vaikka se tie haarautuisi vielä monta kertaa ja kohtaisin umpikujia ! Luon oman tulevaisuuteni ja oman tieni.  

xx CC

Here's a funny thing about people. Some people like to see you in a way in how they would like to see you act. As soon as you don't act upon their expectation, they lose control. And when they lose control, they get angry. They get angry at themselves that they can't control you. But, thus, go to battle with the Angry. It's a battle they're going through with themselves.







perjantai 22. heinäkuuta 2016

Onko yksinolo yksinäisyyttä ?




Heipsan !

Hassu kysymus heti alkuun: Kuinka moni lukijoistani on kokenut valaistuksen ? Sellaisen tunteen, että ihan yhtäkkiä tajuat jonkin asian jotenkin kirkkaan selkeästi. Sellainen aika voimaannuttava tunne, joka saa sinut henkisesti uudelle tasolle. Mä voin sanoa, että olen kokenut sellaisen ja samalla ymmärsin, miten elämä on koetellut minua. Miten elämä on kaikin tavoin yrittänyt opettaa minua, mutta olen ollut vaan niin helvetin hukassa, että ei ole ollut muuta keinoa oppia kuin vaikeamman kautta.




Tärkein opetus edellisestä suhteestani on se, että itseä on opittava rakastamaan ja arvostamaan, ennenkuin joku muu voi tehdä niin Sinulle. Pitää oppia se, että olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet, epätäydellisyyksinesi, etkä tarvitse ketään täydentämään Sinua. Parisuhteessa toisen on tarkoitus nostattaa Sinua, auttaa tuomaan parhaat puolesi esille ja auttaa Sinua täydentämään ne kolot itsessäsi, joita et ole osannut itse aiemmin täydentää.


Liian moni keskittyy etsimään itselleen sitä oikeaa, kun ensisijaisesti pitäisi keskittyä olemaan vain paras versio itsestä. Tuoda itsestä esille niitä piirteitä, joita toivoisi toisessa näkevän. Ei sitä turhaan sanota, että rakkaus kolahtaa kohdalle, kun sitä vähiten odottaa. 

Elämä on ikuista oppimista. Parisuhteita tulee ja menee. Jokainen suhde tulee ottaa opetuksena oli ero sitten miten kipeä tahansa. Jos suhde menee mönkään, ei pidä jäädä murehtimaan paikalleen. Pitää iloita siitä, että olet nyt askeleen lähempänä sitä, että tiedät millaisen kumppanin haluat ja millaisia piirteitä et ehkä halua hänessä nähdä. Jokaisessa suhteessa oppii myös itsestä uusia, isoja asioita. Tiedät nyt, missä Sinulla menee tietyissä asioissa raja ja tiedät, miten haluat, että Sinua kunnioitetaan ja arvostetaan suhteessasi. Alusta asti on osattava asettaa rajat tiettyihin asioihin, ettei toinen osapuoli totu "huonoihin tapoihin", koska niitä voi olla myöhemmässä vaiheessa vaikeampi kitkeä. Osaat myös itse toimia tietyissä asioissa toisin, jotka tuli omalta osalta ehkä hoidettua huonosti.  


Mitä itse olen pelännyt eniten on yksinäisyys, mutta juteltuani erään erittäinkin fiksun, ihanan ja hyväsydämisen ihmisen kanssa, tajusin, ettei yksin tarkoita välttämättä samaa kuin yksinäisyys. Yksinäisyys on merkki siitä, että tarvitset kipeästi itseäsi. Kun opit ensin elämään yksin, itsenäisesti ja täysin riippumatta muista ihmisistä, ei elämässä tai parisuhteessakaan jää koukkuun ja riippuvaiseksi toisesta tai muista ihmisistä ylipäätään. Itseä ei tulisi määritellä muiden avulla. Itseni vuoksi haluan olla nyt hetken aikaa yksin. Kehittää itseäni, rakentaa elämääni, oppia olemaan aidosti itsenäinen, oppia tuntemaan itseäni enemmän ja ennen kaikkea oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni.  


Se onkin minulla seuraava iso askel. Oppia olemaan yksin. Siitä lähtien, kun muutin pois kotoa 2013 mulla on ollut kämppistä, on ollut joku suhde juttu meneillään, oli Ola-kuviot, edellinen parisuhteeni. Olin varsin hukassa myös jo ennen muuttoa kotoa. En ole ikinä varsinaisesti ollut yksin. Sen takia haluankin nyt keskittyä täysin itseeni, tehdä omia juttujani, toteuttaa unelmiani sekä tavoitteitani. En halua enää elää muiden odotusten mukaan enkä halua, että kukaan sanoo minulle, miten pitäisi olla ja mitä tehdä elämässä. Elämme vain kerran. Ainoa asia, mikä meillä tulee aina olemaan on oma itsemme. On elettävä omaa elämää itsemme vuoksi ja olla tuhlaamatta aikaa negatiivisuuteen sekä ihmisiin, jotka eivät meitä osaa arvostaa. Oikeat ihmiset tupsahtavat elämäämme oikeaan aikaan. 

Useimmat ihmiset vain ovat ja unohtavat elää. Sen takia elämäänsä tyytymättömiä ja onnettomia ihmisiä on niin paljon, mikä on todella surullista. Myös ihmisten epävarmuus on tappavaa. Ihmiset hakevat nykypäivänä ihan liikaa hyväksyntää ja menevät liikaa muiden mielipiteiden ja odotusten mukaan tai miettivät  aivan liikaa, mitä muut heistä ajattelevat. Sen takia olen itse ollut ihan hukkateillä ja kadoksissa, mutta uskon vahvasti, että olen löytämässä itseäni ihan uudella tavalla. Pitäisi olla enemmän uskoa ja luottamusta itseensä eikä myöskään pelätä virheiden tekemistä tai riskien ottamista !

Muistakaa, itsensä asettaminen edelle ei todellakaan ole väärin, itsekästä, taikka kuten moni varmaan sanoisi, ylimielistä. On muistettava pysyä nöyränä sekä kiitollisena sekä kunnioittaa muita ihmisiä. Hyviä käytöstapoja unohtamatta. Vaikka olisikin kuinka kiltti, empaattinen ja muita ajatteleva persoona, ei saa antaa muiden talloa Sinua.

Ajatuksiani tältä erää.. Ensi kertaan ! Jatkossa tulossa myös muita kuvia kuin näitä quoteseja, heh.

xx CC

There is no passion to found in settling for a life that is less than the one you are capable of living.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Parisuhde Helvetistä





Heissan,

Erostani on nyt jo pieni hetki aikaa ja ajattelinkin, että olisi sopiva hetki purkaa hieman ajatuksiani myös blogissani. Tuntuu vähän hassulta avautua parin viikon jälkeen, sillä tunteeni ja ajatukseni ovat siirtyneet ihan uudelle tasolle: olen täysin avannut silmäni ja jatkamassa täysillä etiäpäin. Toisin sanoen mulla on ihan täys mielenrauha eikä suhde paina enää tippaakaan. Musta on kuitenkin ihan hyvä avautua tästä isosta asiasta elämässäni, sillä sain suhteesta kuitenkin elämäni suurimman opetuksen ja tämä on hyvä pohjustus tuleville bloggauksilleni.

Seuraajilleni eroni tuli aika yllätyksenä, sillä näytin ulospäin olevani onnellisempi kuin koskaan. Luulin todella löytäneeni unelmieni prinssin ja kaikki olikin alkuun lähes täydellistä. Rakastuin ja kiinnyin nopeasti. Meillä tuntui olevan älyttömästi yhteistä ja puuhasimme kaikkea kivaa ja koin paljon uutta sekä jännittävää. 

Jokin kuitenkin alkoi muuttumaan ja huomasin olevani tilanteessa, jossa tuntui, että mua pidettiin itsestäänselvyytenä. Itsetuntoni sekä -varmuuteni syöksyivät alas. Luottamukseni oli koetuksella. Tunsin itseni riittämättömäksi ja oli kuin todisteltava arvoani. Tunsin syyllisyyttä lähes kaikesta. Jossain kohtaa tuntui jopa siltä, että jäin suhteeseen vain hyvittämään, sillä kun kaikki oli hyvin, kaikki oli todella hyvin. Huomasin olevani läheisyysriippuvainen ja henkisesti koukussa toiseen ihmiseen.
Suhde oli kuin huumetta.

Eräs hälytysmerkki oli, kun läheisyys ei ollut enää itsestäänselvyys. Huomasin välillä anelevani pusua, kättä, pääsyä kainaloon, jopa seksiä. Läheisyyttä piti kuin ansaita tai olla kuin ilmaa, ettei ilmapiiri vaan räjähtäisi tai menisi liian ahdistavaksi. Vähemmästäkin alkaisi seota ja tuntea hulluksi.



Pilkkaamisesta ja piikittelystäni tuli päivittäistä eikä se tuntunut yhtään hyvältä. Ilo lähti monesta asiasta, sillä tekemisestä tuli enemmänkin suorittamista. Kun otin asioita itseeni, olin huumorintajuton. Jossain kohtaa meinasin seota niin, että kerroin asioista vihdoin ystävilleni ja he sanoivat suoraan, ettei moinen käytös ollut enää oikein ja kaukana normaalista. Päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin vielä, sillä en halunnut että suhde kaatuisi johonkin "vitsiin", jonka olin ottanut itseeni.


Aloin rajoittaa someani. Aloin rajoittaa ihmisten näkemistä. Negatiivisuus värjäsi arkeni. Koin ahdistusta, jopa pelkoa. Yritin puhua asioista, mutta olin heti se, joka ajatteli asiat hullusti ja kierosti. Kesäkuun alussa painoni tippui useita kiloja ja kärsin ensimmäistä kertaa elämässäni unettomuudesta. Voin henkisesti huonosti ja syytin itseäni monesta asiasta. Tulin tilanteelle ihan sokeaksi enkä tajunnut asioita ollenkaan. 

Aloin lukea erästä kirjaa kuin "Who says you can't, YOU DO", jossa oli osuvasti teksti: When you change the way you think, you change the way you feel. When you change the way you feel, you change the way you act. Aloin kuumeisesti etsiä suhteeseen uutta näkökulmaa ja eräs ilta, kun olin jo valmis kohtaamaan toisen siitä, että hänen ärsyttävä exänsä olisi narsistinen tyyppi ja syypää suurimpiin ongelmiimme, kaikki valaistui kerralla päähäni. En allekirjoita narsismia, mutta suhteemme ei todellakaan ollut terve.
Kaikki muuttui sinä iltana.


En osaa edes selittää sitä tunnetta, kun osaat yhtäkkiä yhdistää KAIKKI asiat päässäsi ja selittämään KAIKEN. Se oli aika pelottavaa ja todella ahdistavaa. Mutta tiesin, että minun oli pelattava mukana, kunnes tulisi sopiva hetki pakkaa tavarani ja vain lähteä. On ihan okei jättää toinen tekstarilla, mikäli toista ihmistä pelkää.


 Ei todellakaan ole myöskään tarkoitus tehdä itsestäni enkeliä. Osaan mäki olla välillä vaikea, mulla on mun omat epätäydellisyyteni, teen virheitä niinkuin kuka tahansa ihminen. Ei ole tarkoitus myöskään mustamaalata toista ihmistä, vaan kertoa ihan omista tuntemuksistani ja miten itse olen kokenut asiat. En ole ikinä eläissäni itkenyt niin paljoa kuin edellisessä suhteessani, kukaan ihminen ei ole koskaan saanut minua tuntemaan niin paskaksi, kuin mitä koin suhteessa. Sitä pistävää henkistä kipua rinnassa ei pysty sanoin kuvailemaan. Mielestäni kukaan ei ansaitse vastaavaa kohtelua enkä toivoisi vastaavaa kenellekään.

Annan kuitenkin anteeksi, en aio kantaa kaunaa, en katkeroidu. En todellakaan aio rypeä säälissä tai jäädä murehtimaan. Tämä oli 100% oikea päätös ja aion kyllä jatkaa elämääni täysillä eteenpäin positiivisin mielin. Kaikesta pitää ottaa opiksi.



Mutta eipä keskitytä vain negatiiviseen. Kuten olen aina sanonut, uskon, että kaikella on syynsä tapahtua. Moni saattaa ihmetellä, miten hyppäsin narsistisesta ihmisestä toiseen, niin se johtuu täysin minusta ja energiastani. Olen ihan liian kiltti ja hyväuskoinen ja sen myötä myös välillä hyvin sinisilmäinen. Sitä on helppo hyväksikäyttää ja se vetää tuollaisia ihmisiä puoleensa. Olen pyrkinyt täyttämään aukkoa minussa tajuamatta, etten tarvitse ketään täydentämään minua.

Sain tästä suhteesta ehkä elämäni suurimman opetuksen, joka tulee kantamaan vielä pitkälle.


Seuraavassa blogipostauksessani tulenkin avautumaan tästä opetuksesta ja siitä, että kaikki pitää ehdottomasti ottaa opetuksena. Sanotaan jo nyt näin, että olen ollut niin helvetin hukassa itseni kanssa, etten ole voinut löytää todellista minua ja oppia arvostamaan itseäni ilman erittäin huonoja kokemuksiani tai kantapään kautta oppimalla. 

Tästä alkaa jälleenrakentaminen ja tulette näkemään Cheyennen ihan uudessa valossa ja uuden puolen minusta. Nyt loppui tallomiseni sekä ajatusten syöttäminen päähäni. Itseni määritteleminen muiden avulla. Voin tehdä elämästäni juuri sellaisen kuin haluan.

Everything is going to be alright.

Cheyenne is back and she is stronger than ever.

xx CC